Nyt tuntuu siltä, että aika loppuu ja näkemistä on vaikka kuinka paljon.
 
Shinjuku-ku on todella kaunis ja tuntuu ainakin meille hyvin autenttiselta Japanilta. Täällä tuoksuu erilaiselta kuin kotona. Jotenkin kevyemmältä ja neutraalimmalta. Japanilainen huomaavaisuus kattanee senkin, etteivät lukuisat ravintolat tuoksu ulospäin juuri ollenkaan, saati puske ulos ruoankäryä.
 
Ihmisten määrä ei näy eikä kuulu. Hiljaisuus on hämmentävää.



Vasta mentyämme eilen Shinjukun bilealueelle kuulimme aitoja japanilaisia ilonkiljahduksia ja pääsimme ihastelemaan heidän pukeutumistaitoaan.


 
Olen rakastunut pulloautomaatteihin. Olen kuin suomalainen lapsi karkkikaupassa ällistyneenä valikoimasta. Lisäksi rakastan ilmaisten vessojen laajaa verkostoa niin kauppakeskuksissa kuin puistoissa.
 
Jotenkin ihmisten määrä on mahdollistanut sen, että japanilaiset voivat erikoistua ja olla myös hyvin pieniä. Näimme eilen ravintoloita, joissa oli neljä penkkiä ja baaritiski. Miten sellainen menestyisi Suomesa? Lisäksi suomalaisten niin arvostama kivijalkamyymälä elää täällä kukoistusaikaansa. Kuka voisi vastustaa 24 h auki olevia ruokakauppoja, ravintoloita ja sekatavarakauppoja? Auton parkkeeraaminen on täällä aivan oma taidelajinsa. Tämä auto oli parkkeerattu hotellimme vastapäätä, kuvattu hotellimme 7. kerroksesta. Ja se ei koske seinää, tilaa oli 1,5 cm, kun kävimme katsomasta ihan läheltä!



Nyt nauttimaan lisää kauneutta. Lämpötila > 20°, ilmankosteus varmaan 50 %, tai siltä se ainakin tuntuu.